Takana on mahtava vuosi

Tottenham Hotspur FC on vuonna 2010 tuottanut kannattajilleen enemmän iloa kuin noin kahtenakymmenenä edeltävänä vuonna yhteensä. FA-cupin 1991 voiton jälkeen on tietysti voitettu liigacup uudella ja vanhalla Wembleyllä, mutta pelin taso ja pelaajien taso on vuonna 2010 ollut niin korkea, että vastaavaa ei ainakaan meikäläisen fanaatisen kannattaja-ajan matkalta muistu mieleen. Minulla oli ilo asua Lontoossa ja käydä säännöllisesti Lanella kaudella 1998-99, jolloin David Ginola valittiin Valioliigan parhaaksi pelaajaksi ja Spurs voitti liigacupin. Ginola oli 10+ vuoden takaisen ajan harvoja valopilkkuja Tottenhamissa. Tuo kausi 1998-99 on monella - erityisesti vanhemman koulukunnan - fanilla mustana muistona siksi, että syksyllä 1998 THFC palkkasi managerikseen George Grahamin. "Gooner Graham" oli hankkinut kannuksensa ars*nalin mestarimanagerina, mitä monet Spurs-fanit eivät voineet antaa anteeksi. Graham toi mukanaan näköisensä pelityylin. Sanotaanko vaikka, että se ei varsinaisesti hivellyt silmää.

Koko 2000-luvun kestänyt jatkuva toivon kipinöinti ja kipinän sammuminen uuteen pettymykseen otti uutta pohjakosketusta syksyllä 2008, kun lähes messiaana vastaanotettu Juande Ramos ei saanut Tottenhamin joukkueeseen enää minkäänlaista otetta. Spursilla oli kuuluisat kaksi pistettä kahdeksasta ottelusta, kun Arry Redknapp astui manageriksi. Moni Spurs-fani vihasi Arrya West Ham -taustan vuoksi ja kentän ulkopuolisten väitettyjen hämärähommien takia. Ensimmäisellä täydellä kaudellaan Spursin managerina Redknapp johdatti joukkueen liigassa neloseksi eli Mestarien liigan karsintoihin.
Nyt, toisella täydellä kaudellaan Redknapp on saanut Tottenhamin pelaamaan sekä näyttävästi että tehokkaasti. Alkukausi oli jälleen vaikea. Olin Lanella todistamassa harvinaisen surkeaa esitystä Wigania vastaan. Esitys toi 0-1-tappion. Vaikeudet jatkuivat syyskuussa. Suuri syy vaikeuksiin on ollut Spursin valtava loukkaantumissuma. Tuttuun Tottenham-tyyliin joukkue ei suinkaan ole pelannut tasaisen hyvin.

Jalkapallo on kliseisesti tulosurheilua, ja tulosta Tottenham on tehnyt vuonna 2010 loistavasti. Mainittu Wigan-tappio on Spursin ainoa liigatappio Lanella vuonna 2010. Kaikissa kilpailuissa Spurs hävisi vuonna 2010 kotonaan vain kahdesti: Wiganin lisäksi ars*nalille liigacupissa mustan syyskuun aikana. Aivan huikeaa tulosta Arryn joukkue on kuitenkin tehnyt ns. suurseuroja vastaan (en nyt käytä median lemmikkitermiä "big fouria" johon jostain käsittämättömän naurettavasta syystä lasketaan kuuluvaksi myös Liverpool). Keväällä, kun Mestarien liiga näytti kaukaiselta - ja karanneelta! - haaveelta, Tottenham voitti muutaman päivän sisällä sekä Chelsean että ars*nalin. Riemu repesi ikimuistoisella tavalla toukokuun alussa, kun Spurs voitti ansaitusti hallitun esityksen jälkeen Cityn vieraissa ja ratkaisi nelossijan kohtalon. Kenellekään ei varmaan tarvitse muistuttaa vierailusta Emiratesille marraskuussa. Höyryn pöydässä pohdimme, onko Tottenham KOSKAAN ennen noussut ars*nalia vastaan vieraissa kahden maalin takaa voittoon. En ole vieläkään saanut vastausta tähän kysymykseen. Joka tapauksessa ottelu mursi taas yhden pitkän putken. Viikkoa myöhemmin Spurs voitti kotonaan huikealla tavalla Liverpoolin. Joulukuun kotitasuria Chelseaa vastaan voidaan pitää jopa pettymyksenä tuloksellisesti. Chelski oli silloin haavoittuvainen ja Spursilla oli loistava sauma voittoon - onneksi sentään saatiin edes se tasuri.

Ryhdikkyyttä joukkue esitti myös Baselissa elokuusssa nousemalla maalin päähän Young Boysia vastaan ottelussa, jossa oli pelissä paljon enemmän kuin yksittäisen ottelun voitto. Siinä oli pelissä iso pala THFC:n tulevaisuutta, uskallan väittää. Karsiutuminen Mestarien liigasta olisi ollut paitsi megaluokan häpeä myös valtava taloudellinen ja urheilullinen takaisku. Kuka uskoo, että Rafael van der Vaart olisi siirtynyt Tottenhamiin, jos Young Boys olisi mennyt karsinnasta Mestarien liigaan? En ainakaan minä. Kotiottelussa Tottenham mursi sveitsiläisten selkärangan nopeasti ja otti vähän kömpelölläkin esityksellä selvän 4-0-voiton.

Mestarien liigan esityksillään Tottenham on saanut roppakaupalla uusia ystäviä, veikkaisin. Kun YLE näytti suorana Tottenham-Interin marraskuun alussa, Bale ja muu Tottenham tuli tutuksi myös "maallikoille" Suomessa. Olen hehkuttanut tätä joka välissä ja hehkutan taas: Inter-ottelu on omien Lanella-käyntieni kohokohta. Tunnelma ennen ottelua oli sanoinkuvaamaton. Tunnelma Balen rynnittyä läpi laidaltaan ja Super Pavin ratkaistua ottelun oli jotain.... jotain. Uskon että paitsi konkreettinen tunnelma stadionilla, kotisohvilla ja pubeissa, Mestarien liiga on räjäyttänyt tajunnan myös siellä kallon sisuksissa jokaisella Spurs-fanilla: THFC on mukana isojen poikien pelissä, pärjää näyttävillä ja värikkäillä esityksillä. THFC on tässä: kaatamassa Lanen iltavalaistuksessa Euroopan hallitsevaa seuramestaria. Jokainen joka on pitempään seurannut Tottenhamia tajuaa, että tämän tunteen perimmäistä olemusta on mahdoton pukea sanoiksi.

Spurs pelasi niin värikkään alkulohkovaiheen, että se on herättänyt huomiota laajalti. Werder-ottelussa koettiin lyhyt hurmos ja tyydyttävä tasuri, Twente meni mukavasti nurin Lanella. Inter-ottelu San Sirolla muistetaan samanlaisesta jäätymisestä alussa kuin Young Boysia vastaan sekä Gareth Balen hattutempusta. Lohkovaihe oli kaiken kaikkiaan huikea suoritus Mestarien liigan ensikertalaiselta. Ja tämänhän te jo tiesittekin: Tottenhamista tuli ensimmäinen joukkue, joka on tehnyt viidessä peräkkäisessä Mestarien liigan ottelussa kolme maalia tai enemmän. Neljään pystyivät takavuosina Real Madrid ja Bayern München. Tämä tilasto on sinänsä merkityksetön, mutta se puhuu kerrostalon korkuisin kirjaimin siitä, mihin Tottenham on edennyt siitä hetkestä, kun plakkarissa oli kaksi pistettä kahdeksan valioliigakierroksen jälkeen lokakuussa 2008. 2010 on ollut ihmeellinen vuosi.

Olisiko vuosi 2010 ollut näin ihmeellinen, jos vuosi sitten penkillä jumittanut Gareth Bale olisi tammikuussa 2010 myyty Nottingham Forestiin, kuten tuolloin huhuttiin? Mitä jos Benoit Assou-Ekotto ei olisi loukkaantunut tai olisi jättänyt Afrikan mestaruusturnauksen väliin ja pelannut tammikuun Tottenhamissa? Olisiko Bale koskaan saanut kunnon näyttöpaikkaa? Olisiko hän mennyt Forestiin, ollut ylivoimainen Championshipissä ja siirtynyt 10 miljoonalla Man Unitediin kesällä? Tätä emme tiedä. Tiedämme vain, että Bale nousi raketin lailla Valioliigan eliittiin keväällä ja teki pitkän jatkosopimuksen THFC:n kanssa. Tiedämme, että hän nousi maailman eliittiin syksyllä, eikä rajoja näy. Voimme vain toivoa, että hän on yhtä vaatimaton kaveri kuin Arryn puheet antavat ymmärtää eikä haikaile mihinkään vielä suurempaan seuraan. Eikä Balella totta puhuen tällä hetkellä ole mitään syytä haikailla muualle. Tottenham on mestaruustaistelussa mukana sekä Mestarien liigassa että - uskallan väittää näin - Valioliigassa.

Rafael van der Vaartia voidaan pitää eräänlaisena 2010-luvun David Ginolana. Erittäin taitava ja älykäs pelaaja, jonka tunteet eivät pysy kentällä piilossa. Siis sellainen pelaaja, jota yleisö rakastaa. van der Vaartin saapuminen Tottenhamiin Real Madridista on oltava vuoden 2010 kovimpia pelaajakaappauksia Euroopassa, kun otetaan mukaan seurojen voimasuhteet ja kauppahinta. Rafa ei vieläkään ole täydessä pelikunnossa, mutta hänen vaikutuksensa Tottenhamin peliin vajaillakin minuuteilla on uskomattoman suuri.

Tottenhamin hiljainen sankari 2010 on mielestäni Luka Modric. Siis sama pelaaja, joka Monsieur Whingerin mukaan on liian pienikokoinen pelaaja pärjätäkseen Valioliigassa. Se sama, joka dominoi ottelusta toiseen vastustajaa kuin vastustajaa vastaan. Se, jolla on silmät selässä ja joka tietää jo ennen kuin syöttö tulee jalkaa, mihin pallo pitää laittaa seuraavaksi. Se sama mies, jonka kautta Tottenhamin peli käytännössä pyörii. Supa Luka.

Luka, Rafa, Bale (BALE! BALE! BALE!), Benny Assou-Ekotto - loistavia esityksiä illasta toiseen, maailmanluokkaa. Tapaninpäivän syöttöruletti Aston Villaa vastaan vajaamiehisenä avausjaksolla oli yksi näyte siitä, mihin Tottenham on vuonna 2010 mennyt. Itsevarmoja pelaajia, taitavia yksilöitä, taisteleva yksikkö yhdessä, pelkäämätön. Itse olen koko 2000-luvun kaivannut Tottenhamin pelaajilta ennen kaikkea taistelutahtoa. Tainio oli sen ruummilistuma muutaman vuoden ajan, kiitos Temelle niistä vuosista. Nyt tuota taistelua ja mieletöntä voittamisen nälkää alkaa löytyä 11 pelaajalta yhtä aikaa. Siitä kiitos, Tottenham, vuonna 2010. Ja myös niistä muista hyvistä jutuista.

"It's lucky for Spurs when the year ends in one..." lauletaan eräässä Spurs-anthemissa. 2011 tälle sloganille on pohjaa enemmän kuin pitkiin aikoihin.

Loistavaa vuottta 2011, Tottenhamin kannattajat!