8 pistettä 7 ottelusta - kauden koko kuva?

22.2. Blackpool-Spurs 3-1
6.3. Wolves-Spurs 3-3
19.3. Spurs-West Ham 0-0
2.4. Wigan-Spurs 0-0
9.4. Spurs-Stoke 3-2
20.4. Spurs-Ars*nal 3-3
23.4. Spurs-WBA 2-2

Muutamana viime kautena Tottenhamin tuloskäyrä on tipahtanut ydintalvella, tammi-helmikuussa, piristyäkseen kevättä kohti selvästi. Viime kausi on tästä esimerkki. Tällä kaudella homma on mennyt toisin.
Helmikuun alun kolmen ottelun voittoputki nosti Tottenhamin kärkikahinoihin liigassa. On käsittämätöntä, että seitsemän ottelua tuon voittoputken jälkeen nuo samaisest voitot kannattelevat Tottenhamia edelleen sijalla viisi. 
Nousu arsnalia vastaan kahden maalin takaa tasoihin on sinänsä hieno juttu, ja se on noista viidestä viime seitsemän ottelun tasapelistä ns. "hyväksyttävä". Tosin siinäkin ottelussa Tottenham olisi voinut tehdä vaikka kolme maalia toisella jaksolla ja voittaa. Toisaalta vierastasuri Wolvesia vastaan oli onnekas.


Tämä on tuloskunto, joka ei ansaitse sijoitusta, joka veisi Tottenhamin ensi kaudeksi Mestarien liigaan. Samaa voidaan sanoa koko kauden mittakaavassa. Tottenham ei muistaakseni ole pelannut Valioliigassa ainuttakaan hienoa kokonaista 90-minuuttista tällä kaudella. Yksi parhaista esityksistä on kauden ensimmäinen 45-minuuttinen. Cityn olisi pitänyt mennä nurin WHL:lla elokuussa, esitys oli niin vahva. Olisiko mikään nyt toisin (paitsi että neljän pisteen sijasta Cityn etumatka Tottenhamiin olisi yksi piste), on ihan toinen kysymys.
Tottenham on toki ottanut hienoja voittoja tälläkin kaudella. Voitto Emiratesilla oli huikea suoritus. Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että 45 minuuttia tuosta ottelusta oli täyttä kuraa Tottenhamilta. Marraskuun lopussa meni nurin Liverpool Lanella, mutta siinäkin ottelussa vieraat olivat melkeinpä hallitseva osapuoli.
Itselleni yksi iloisimmista voitoista oli tapaninpäivän menestys Villa Parkilla - Tottenham hallitsi tilanteen loistavasti ja voitti lopulta ansaitusti, vaikka pelasi vajaalla.


Hyväkin joukkue tarvitsee myös onnea, ja hyvällä joukkueella yleensä on onnea. Tottenham pelasi marraskuussa välillä huikeasti, välillä voitti pienen onnenkin avustuksella.
Mitä sitten kertoo se, että helmi-huhtikuussa onnea ei ole juuri ollut? Että Tottenham ei ole niin hyvä joukkue, että se "ansaitsisi" sen onnensiripaleen, jolla edes muutama tasapeli olisi kääntynyt voitoksi? Noista viidesta tasurista ainoa, jossa Tottenham rehellisesti "ansaitsi" voittaa, on - sekin pienellä varauksella - ottelu West Hamia vastaan.

Paljon kuulee puhuttavan voittamisen kulttuurista. On vaikea sanoa, kuinka vahva se on Tottenhamissa. Mestaruuksia ei ole tullut, pienetkin menestyksen hetket on otettu suurella riemulla vastaan, koska ne ovat tuntuneet harvinaisilta. Voi olla toki sattumaakin, että sen jälkeen kun Tottenham voitti Interin marraskuussa upealla esityksellä Mestarien liigassa, seuraavassa ottelussa tuli ansaitusti turpaan Boltonilta ja omissa soi neljästi (4-2). Nykyinen "putki" - yksi voitto seitsemässä liigaottelussa - alkoi sen jälkeen, kun Tottenham voitti hallitulla esityksellä ja pienellä onnella Italian tulevan mestarin AC Milanin vieraskentällä. Seuraavassa ottelussa Blackpool oli selvästi parempi ja pisti pallon kolmesti Spursin verkkoon. Jos kauempaa haetaan, kolme vuotta sitten liigacupin loistavan voiton jälkeen Tottenham antoi Miklu Forssellin paukuttaa hattutempun, kun Birmingham voitti finaalia seuranneessa ottelussa 4-0.
Nämä tulokset ja "käänteet" voivat siis olla sattumaakin, mutta tosiasia on, että Tottenham on harvoin vakuuttanut useassa ottelussa peräkkäin. Jokainen kärkiseura kompuroi välillä nmiin kotona kuin vieraissa, mutta Tottenhamin putki kielii jostain muusta. Todellisesta kärkijoukkueen meniningistä ja voittamisen kulttuurista voidaan puhua sitten, kun tasapelit sarjan häntäpään porukoita vastaan ovat poikkeus. Tällä kaudellahan ne ovat ollee poikkeuksen sijaan sääntö.

Ironista tämän kauden esityksissä on se, että samalla kun on kompuroitu hhirmuisella tavalla sarjataulukon alemman pään joukkueita vastaan, kärkijoukkueita vastaan on tapeltu mukavasti. Lauantain Chelski-matsin jälkeen edessä ovat matkat Anfieldille ja Eastlandsille. Kuinka karmeaa ironiaa olisikaan se, että Tottenham voittaisi seuraavat neljä ottelua - ja menettäisi nelsosijan kauden päätösmatsissa kotona Biringhamia vastaan. Ei kovin todennäköinen skenaario, mutta periaatteessa - Tottenhamin tuntien - tämä voisi olla ihan mahdollista.

P.S.!!!! Muotoilin vähän uusiksi tuota Spurs Show Vodcast -postausta (5.4.2011). Videoruudut eivät enää ole vammaisen kokoisia ja esillä ovat kaikki kolme vodcastin osaa. Kannattaa katsoa - vetää suupielet väkisin hymyyn!

Peter Crouch

Peter Crouch puskee Spursin Mestarien liigan karsintoihin 5.5.2010

Peter Crouch Mestarien liigan karsinnoissa Young Boysia vastaan 23.8.2011

... ja Tottenham etenee lohkovaiheeseen.

Peter Crouch San Sirolla 15.2.2011

Maali San Sirolla vie Tottenhamin Mestarien liigassa puolivälieriin, jossa vastaan tulee Real Madrdi. Ja mitä tekee mies, joka on iskenyt kauden mittaan supertärkeitä maaleja maailman hienoimmassa seurajoukkueiden kilpailussa, jossa Tottenham on vihdoin, 10 vuoten totisen yrittämisen jälkeen mukana?

 

Peter Crouch on ollut tähän asti minulle jotenkin epämääräinen tapaus. Näin hänet ensimmäistä kertaa livenä ottelussa QPR-Crystal Palace vuodenvaihteen 2000-01 tienoilla. Silloin ei todellakaan olisi uskonut, että QPR:n kärjessä vasikan lailla koikkelehtinut honkkeli pääsisi urallaan pitemmälle kuin Palacen kärjessä näyttävästi ja itsevarmasti esiintynyt Mikael Forssell. 

Sittemmin Crouch on osoittanut niin Liverpoolissa ja Englannin maajoukkueessa, että hän osaa tehdä maaleja, vieläpä näyttäviä sellaisia. Hän on myös tehnyt Tottenhamille uskomattoman tärkeitä maaleja, tuossa yllä on vain osa niistä. 

Toisaalta silloin, kun hän ei tee maaleja (eli kun tarjoilu ei pelaa), Crouch on käsittämättömän turhauttava pelaaja. Samoin silloin, kun joukkueen ainoa taktiikka pelata palloa ylöspäin on potkaista se omalta alueelta Crouchin päähän ja toivoa parasta.

Olen iloinnut Crouchin maaleista Tottenhamille kuten kuka tahansa Spurs-fani. Olin White Hart Lanella todistamassa hattutemppua Young Boysia vastaan lähihistorian tärkeimpiin kuuluvassa Spursin ottelussa. Olin Lanella, kun Crouch kurotti jalkansa Balen keskityksen väliin ja vei Tottenhamin 2-0 johtoon hallitsevaa Euroopan seuramestaria vastaan marraskuun alussa. 

Huusin niin kovaa kuin kahden pienen nukkuvan lapsen huuhollissa uskaltaa, kun Croch ratkaisi voiton Spursille San Sirolla.

Kaikki hyvät hetket ovat auttaneet työntämään taka-alalle ajatuksissa sen tosiasian, että britti-ilmausta käyttäen "Crouch makes your eyes bleed". 

Eivät auta enää.

Bernabeun tapahtumat kiehuvat päässä vieläkin sellaisilla lämpötiloilla, että en parempi jättää kirjoittaminen niistä sikseen. Sanonpahan vain, että mieli on täynnä suunnatonta, voimatonta raivoa. Tottenham oli joukkueen epäorganisoitu ja hengetön, mutta kaikki meikäläisen paha olo henkilöityy tällä hetkellä Peter Crouchiin. Toivon miehen pikaista lähtöä Tottenhamista vaikka Blackburniin.

Spurs show killes an audio star

Spurs Show -podcastin ystäville on tarjolla erilaista herkkua, sillä herrat Cornwell ja Leigh ovat vieraineen nauhoittaneet "vodcasteja" - kutsutaanko niitä sitten videocasteiksi vai miksi. Idea on että podcastin nauhoitustilanteessa studiossa on kamera, joka taltioi taltioinnin.
Podcastin ystävät tietävät, että ohjelma alkaa yleensä manageri-imitaatiolla. Nyt tämäkin hulvattelu saa uuden ulottuvuuden Arry-naamarin myötä. Vieraana on mm. Ruuvit löysällä -ohjelmasta tuttu hardcore-Spursfani Paul Whitehouse.
Niille jotka eivät tiedä, mistä on kyse: koomikko Phil Cornwell ystävineen käsittelee ajankohtaisia Tottenham-asioita huumorilla höystettynä. Mistään komediasta ei ole kyse - Tottenham ei aina naurata - vaan pojat pistävät pöytään viiltävää analyysiä, eivätkä todellakaan pidä kriittisiä ajatuksi sisällään.

Spurs Show Vodcast Part I

Spurs Show Vodcast Part II

Spurs  Show Vodcast Part III