Miksi peukaloni on nivelen kohdalta sinipunainen?
Taputinko kättäni liian kovaa kuppilan pöytää vasten, kun yritin hillitä itseäni Bentin kavennettua 3-2:een ja Jenasin tehtyä 4-3-kavennuksen minuutti ennen varsinaisen peliajan loppua. Eli liian myöhään, ajattelin.
Lähdin katsomaan eilistä matsia takaraivossa jokin selittämätön luottamuksen tunne, vaikka järki sanoi, että yksi voitto vajaalla pelannutta Boltonia vastaan ei ole todellinen osoitus minkään muuttumisesta paremmaksi.
Tarkoitus oli olla hillitty,vaikka Tottenham tekisi maalin, sillä todennäköisesti ars*nal vastaisi kolmella maalilla, ja tuloksena olisi täysin rationaaliselta kuulostava parin kolmen maalin kotivoitto... Ja silti, SILTI uskalsin toivoa.
Mutta en uskaltanut juhlia Bentin ja JJ:n maaleja. Bentleyn veto kyllä pisti olon riehakkaaksi, erityisesti kun heti vedon lähdettyä manasin heromstuneelta pelin alussa näyttäneen Bentleyn yrittäneen taas jotain täysin älytöntä... Bentin ja JJ:n maalien aikana purin hammasta ja taputin kuppilan pöytää varovaisesti (?) enkä uskaltanut toivoa ääneen mitään enempää...
Vai johtuuko lievä väliaikainen peukalon nivelvaurio siitä, että kun tämä tapahtui, työnsin Kontan baarin penkillä tieltäni ja aloin hyppiä, huutaa ja takoa pöytää kuin mielipuoli (huom. selostus tuossa pätkässä on ihan Whingerin kunniaksi ranskaksi, bwahahaha). Mitä väliä. Pääasia, että peukalo on tummunut, ääni mennyt ja mieliala kohonnut. Tottenham nousi uskomattomalla tavalla 2-4-tappioasemasta tasoihin ottelun viimeisillä minuuteilla. Yksi sarjapiste voi olla tärkeä, ja henkisesti nousu on vielä paljon arvokkaampi.
Vasta Bolton-matsin jälkeen taas muistin, miten Tottenhamin pitempiaikainen alamäki aina vaikuttaa mielialaan muutenkin kuin jalkapalloa ajatellessa. Kyllä tappioputket, manageriongelmat ja muut pulmat pyörivät takaraivossa koko ajan - välillä alitajuisesti kai - ja ahdistavat... Voitto Boltonista, parin aiemmin alisuorittaneen pelaajan onnistuminen ja kaikesta huokunut helpottunut olo nostivat fiilistä ainakin meikäläisen kotikatsomossa ihan hätkähdyttävän paljon.
Ja sitten tämä eilinen matsi... Sen muisteleminen hengästyttää vieläkin niin paljon, että taidan jättää analysoinnit sikseen. Sen vain sanon, että Jermaine Jenas saa täydellisen synninpäästön meikäläiseltä (ainakin loppuvuodeksi). JJ on mielestäni enimmäkseen erittäin turhauttava pelaaja, joka väläyttelee toisinaan mutta on liian usein liian epävarma ja epätasainen. Mutta äijä näyttää iskevän maaleja ars*nalia vastaan niin hyvillä tehoilla, että nyt loppuu dissaaminen (ainakin loppuvuodeksi) . Vuonna 2008 kolme maalia kolmessa ottelussa (ja keväällä 2007 huikea tasoitus lisäajalla liigamatsissa Lanella.)
'Arry on saanut unelma-alun managerin-uralleen Tottenhamissa. Tästä on erittäin hyvä jatkaa.
Ottelun huippuhetket täällä.
Ja 'Arryn pojan, entisen Spurs-kapteenin Jamie Redknappin reaktio tässä. He's a yido! ;)
Lisää vekkuleita reaktioita: Phil Thompson ja radiokanava Talksportin Danny Kelly.
Ja makeana hillona pohjalla Bentleyn maali todellisella laatuselostuksella säestettynä, sekä saman kaverin kommentoima Lennonin maali vielä uudestaan.
JALLA TOTTENHAM!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti