"They are supposed to be quality players – and they have got to show that on the football pitch."
Siinä pari kommenttia, jotka on poimittu BBC:n sivujen jutusta, jonka otsikko kuului "Redknapp slams players after loss".
Tämä kommentti kuulostaa jo hieman huolestuttavalta, ihan kuin Arry olisi jo aloittanut puolustautumisen (ties minkä varalta – putoamisenko?):
"If you look at our results – two points from eight games – it cannot always be the manager's fault, can it?"
"It looked like it would peter out for a draw, which would have been a decent enough point ---"
Huolestuttavaa on myös se, että Spurs näytti lähtevän Wiganiin hakemaan maalitonta tasapeliä. Glory, glory ja niin edelleen?
Tottenhamin nykytilanteesta kertoo paljon se, että viime kaudella Ramosin alaisuudessa hätävarana toimineet pelaajat ovat viime aikoina olleet joukkuelle kullanarvoisia – ihan vain siksi, että yrittävät kentällä täysillä ja loppuun asti. Jamie O'Hara oli sankari Burnley-matsissa viime viikolla ja Michael Dawson on nostanut tasoaan ja kasvattanut rooliaan viime kuukausina huomattavasti. Kummastakaan ei ole parissa kuukaudessa tullut yhtäkkiä maailmanluokan pelajaa, mutta muun miehistön vaipuessa yhä syvemmälle apatiaan taistelijoiden merkitys tulee näkyviin.
Wiganissa sunnuntaina tämä tuli todistetuksi karmealla tavalla. Hyvin pelannut Dawson loukkaantui. Kentälle tullut Jenas onnistui jotenkin olemaan edes hyppäämättä pääpalloon Wiganin kulmapotkutilanteessa vaikka seisoi pallon lentoradalla – tuloksena maali Wiganille.
Jenas on yksi keskikentän suurista mysteereistä. En jaksa jauhaa enää keskikentän paskuudesta, se on jo vähän niin kuin itsestään selvä asia. Keskikentän hajoaminen alkoi kauden 2005–06 jälkeen, kun Carrick lähti pois, Tainio ja Davids alkoivat kärsiä loukkaantumisista ja Mendes ajettiin pois. Sunderlandiin hätistetyt TT ja Steed Malbranque olisivat luultavasti nyt Spursin keskikentän johtohahmoja, jos olisivat saaneet jäädä seuraan.
Nykyinen sekasortoisuus tuntuu ehkä siksi niin pahalta, että miehistöltä odotetaan niin paljon parempaa. Kun kentälle vuosia sitten juoksivat ikääntynyt Poyet, krooninen vammailija Anderton, Sherwood, Leonhardsen ja niin edelleen, joukkueelta ei jotenkin edes odottanut ihmeitä. Nyt siellä pitäisi olla laatua Modricin, Lennonin, Bentleyn ja Zokoran muodossa, mutta tulos on vähintään yhtä vaatimaton kuin 5+ vuotta sitten.
Gareth Bale, David Bentley ja pienin varauksin Jenas (ellei saa potkuja sitä ennen) pitäisi kai lähettää johonkin parantolaan, jossa kavereiden pää saataisiin sellaiseen kuntoon, että se jossain piilevä potentiaali saataisiin taas esiin kentällä. Balen ja Bentleyn voisi ajaa kaljuksi, niin ehkä se huolehtiminen kampauksesta kesken pelin loppuisi ja keskittyminen perusasioiden huolelliseen tekemiseen alkaisi. (Tosin Bale ei enää sui hiuksiaan aina kun pallo on vähän kauempana, ehkä asiasta on tosiaan jo huomautettu...) Surullisinta on, että jatkuvasta alisuorittamisesta huolimatta pelaajat ovat avauksessa tai vähintään tulevat penkiltä kentälle melkein joka matsissa – ja henkinen lukko sen kuin lujittuu.
Bentleyn mietteitä maaliskuun 2008 Four-Four-Two-lehdestä: "You need that sense of arrogance and confidence --- otherwise you get eaten up. I've seen some great players who haven't made it because they haven't got the mental strength."
Tämä se vasta huolestuttavalta kuulostaa: "His first goal (ars*nalille) - an audacious chip against Boro in January 2004 - drew comparisons with childhood hero Dennis Bergkamp. 'I was buzzing, he says ---". Eli ars*nalissa Bentley teki näyttävän maalin, innostui vertauksista legendoihin – ja vaipui unholaan. Tottenhamissahan Bentley teki myös näyttävän – no, fantastisen itse asiassa – maalin ars*nalia vastaan, nautti sen tuomasta suosiosta vähän aikaa – ja on nyt vaipumassa johonkin... Toivon, että Bentleyllä tosiaan on tuota mainostamaansa henkistä kanttia.
Burnelytä vastaan Spursin esitys kotiyleisön edessä oli ensimmäisten 45 minuutin aikana häpeällisen lepsu. Arry sai joukkueeseen ryhtiä taukopuheella, joka monen todistajan mukaan oli "reipas". On mielenkiintoista, että kun Redknapp tuli Tottenhamiin, häntä kehuttiin nimenomaan hyväksi motivoijaksi, joka käy pelaajien kanssa kadenkeskisiä keskusteluja ja saa näistä parhaat puolet kentällä esiin. Kuitenkin lähes koko joukkueen esitys kielii usein siitä, että sydän ei ole mukana pelissä. Ehkä pian on aika kutsua Hoddle takaisin. "Spursin kirous" pitää hätistää pois, ja Hodillahan oli niitä yhteyksiä henkisiin parantajiin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti