Vähän parempaa

Matkaraportti: 24.1.2009 ManU v. Tottenham (2-1) ja 27.1.2009 Tottenham v. Stoke (3-1)

Joskus lykästää. Kun viime elokuussa varasin reissun tammikuulle, mielessä oli neljä toivetta: Että Tottenham pääsee FA Cupissa 4. kierrokselle, että 4. kierroksen ottelu pelataan vieraissa, että vastustaja ei ole ihan pikkuseura ja että ottelu pelataan lauantaina. Lentoja varatessa tiedossa nimittäin oli, että tämä viikonloppu on FA cup -viikonloppu. Mieli teki pitkästä aikaa vierasotteluun, ja siksi toivoin arvonnasta vierasmatsia. Toisaalta, jos vastaan arvottaisiin jokin konferenssin seura tai muu pienellä stadionilla pelaava joukkue, mahdollisuudet lipun saamiseen olisivat heikommat. Ja koska paluulentoni oli keskiviikkona, harras toive oli, että cupin matsia ei vietäisi sunnuntaille. Se olisi nimittäin tiennyt tiistain Stoke-matsin siirtymistä keskiviikolle, jossa tapauksessa jo matsiin ostamani liput olisivat menneet hukkaan.

Kun vastaan arvottiin ManU vieraissa, tunnelmat olivat vähän kahtalaiset. Joukkueen nykyvireen tietäen mahdollisuudet jatkoonmenon suhteen tuntuivat olemattomilta. Toisaalta vierasmatsin kokeminen The Hawthornsin ja Ewood Parkin jälkeen Old Traffordilla kuulosti hienolta. Lippujen hankkiminen järjestyi sekin yllättävän helposti kausikorttilaisen suosiollisella avustuksella. Vajaa viikko ennen matsia huomasin, että kaksi lippua olisi irronnut myös omilla (ja vaimon!) loyalty pointseilla, mutta oman mielenrauhan kannalta oli ihan hyvä pelata varman päälle ja hankkia liput varmaa kautta mahdollisimman ajoissa.

Lauantain reissu käynnistyi varsinaisesti Eustonin aseman Britannia-pubista (ei vedä kyllä viihtyisyydessä vertoja kannelmäkeläiselle kaimalleen...), jossa haukattiin perinteinen aamupala: makkaraa, pekonia ja lageria – energiansaanti on pitkällä reissulla hyvä turvata heti aamusta asti. Sitä ennen oli tosin jo haukattu pekonia Sussexissa ja matkustettu junalla Lontooseen. Manchesterin-junassa oli runsaasti matsiin menijöitä. Pöydän toisella puolella istuva italialainen tunnisti suomalaisen aksenttini (cockneyssa riittää ilmeisesti vielä hiomista...), koska oli asustellut viiden suomalaisneitosen kanssa! Kaveri kannatti Liverpoolia, mutta sanoi sinä päivänä olevansa Spursin miehiä... Nuoret ManU-fanit tarjosivat yhteistä taksikyytiä Old Traffordille, mutta kieltäydyimme kohteliaasti. Ties vaikka olisimme päätyneet heidän matkassaan johonkin hiljaiselle sivukujalle ja uuden Fitz ratkaisee -jakson aiheeksi.

Manchesteriin saavuttuamme suuntasimme pubiin, jossa olin sopinut tapaavamme Markin ja Chrisin. Heitä voi kutsua Tottenham-fanaatikoiksi liioittelematta tippaakaan. Kaverit matkustavat Tottenhamin perässä mihin tahansa, onpa ottelu Etelä-Afrikassa, Etelä-Koreassa tai Ukrainassa. Ykkösjoukkueen lisäksi he kiertävät Spursin reservien ja akatemiajoukkueen ottelut kotona ja vieraissa! Edes viime kesänä Espanjassa preseason-leirillä muutaman päivän varoitusajalla pelattu harjoitusottelu ei jäänyt pojilta väliin.

Ratikka Manchesterin keskustasta Old Traffodille oli tupaten täynnä ihmisiä ja laulua. Se olikin oikeastaan ainoa hetki koko iltana, kun kuulin ManU-fanien laulavan. En tiedä miten pisteet jakautuivat televisiolähetyksen perusteella, mutta meikäläisen korviin kyllä kuulosti siltä, että United ei paljon melua pitänyt, Tottenham vei laulamisen 6-0. Vierasotteluiden suuri houkutus on kyllä juuri siinä, että meteli on ihan toista kuin kotimatseissa. Jo rappusissa matkalla stadionin piippuhyllylle Spurs-laulut raikuivat täysillä. Super-Pavin maali ottelun alussa tietysti kiihdytti tunnelmaa entisestään. ManUn maalit latistivat meininkiä joksikin aikaa, mutta toisella jaksolla Spurs-fanit olivat taas voimissaan. Melkein jokainen Spursin pelaaja sai osansa lauluista. ManU-fanit saivat kuulla kunniansa: ”Just like at Library” veisu viittasi Old Traffordin ja ars*nalin ex-kentän yhtäläiseen hiljaisuuteen, ”Sixty thousand muppets” ja ”We forgot that you were here” kotiyleisön apaattisuuteen muuten vain.

Spursin kannattajia ei ollut kuitenkaan matkassa ihan niin paljon kuin olin toivonut. FA Cupin sääntöjen mukaan Spurs olisi voinut pyytää noin 9 000 lippua, mutta nyt paikalla oli ehkä puolet tuosta. Sinänsä asian ymmärtää. Kun ottelu televisioitiin ja kun oli selvää, että 'Arry ei satsaa kaikkeaan tähän otteluun, moni katsoi parhaaksi jäädä kotiin. Spurs-fanit oli sijoitettu stadionin itäpäädyn yläkatsomoon. Eli siihen päätyyn, johon Tottenham hyökkäsi toisella jaksolla. Sieltä ei nähnyt tulostaulua (ainakaan meikäläisen paikalta) eikä edes stadionin muita osia kunnolla (katsomon lippa oli edessä). Iso stadion, mutta merkittävin asia mikä erotti kokemuksen esimerkiksi vierailusta Ewood Parkilla oli huonompi näkyvyys kentälle ja selvästi suurempi tungos stadionin ulkopuolella. Varmasti alakatsomoista käsin kokemus Old Traffordista on erilainen.

Toisin kuin monella muulla Spurs-fanilla, jotka jäivät ottelun jälkeen Manchesterin yöelämään, meillä oli edessä junamatka Lontooseen reilu tunti ottelun jälkeen. Ehdimme hyvin ostaa evästä junaan, yhteydet Old Traffordilta keskustaan toimivat mainiosti. Junassa jouduimme istumaan äänekkääksi juopuneen Manu-fanien lauman vieressä. Pahempaa puukkoa Spursin suuntaan ei tullut. ManU-faneille tärkeintä kuulostaa olevan Liverpoolin ja Cityn halveksuminen. Tosin siinä vaiheessa, kun eräs ManU-vaari kehui saaneensa kehotuksen olla hiljaa, kun oli laulanut ”Spurs are on their way to Auschwitz”, meinasi maltillinen suomalaisverikin vähän kuohahtaa...
Juna pysähteli paluumatkalla usealla asemalla. Watfordissa Lontoon reunalla tuli 40 minuutin odottelun jälkeen kuulutus, että Wembleyn kohdalla on tavarajuna jumissa tunnelissa ja tunnelin toisella puolella kuusi junaa jonossa ja että tietoa eteenpäin lähdön ajankohdasta ei ole. Kuulutus kertoi edelleen, että niille, jotka haluavat jatkaa taksilla tai bussilla, korvataan kaikki kulut junayhtiön taholta. Ei ihme, että juna tyhjeni nopeasti. Kello oli tuolloin jo yli puolenyön, junan piti olla Lontoossa puoli kahdeltatoista. Selvisimme suhteellisen helposti taksilla yöpaikkaan Pohjois-Lontooseen. Luultavasti aika monelle viivästys toi kunnon harmeja, tube ja monet junayhteydet Lontoosta eteenpäin olivat jo siinä vaiheessa hiljenneet.

Manchesterin-reissu oli menestys, paitsi tietysti tuloksen puolesta. Tulosta tarvittiin toden teolla kuitenkin vasta tiistaina, kun vastassa oli Stoke ja panoksena nousu pois putoajan paikalta. Ottelun tärkeys tuntui aamusta asti, enkä lopulta malttanut olla käymättä pelipaikoilla haistelemassa tunnelmaa jo puolenpäivän jälkeen. Yöpaikka oli Wood Greenin vierssä, joten matkaa Lanelle ei ollut paljon. Niin sitten olin jo puoli yhdeltä iltapäivällä Bricklayers Armsissa tuoppi Stellaa kourassa ja ihastelin katosta roikkuvaa Spurs Finland -lippua. Kiitin pubin landlordia lipun hilaamisesta ruotsalaisten Spurs-lipun viereen, hän muisti vielä marraskuisen suomalaisinvaasion.

Illemmalla tapasin uudestaan Markin pubissa. Manchesterissakin matkassa ollut Richard tekstasi myöhästyneensä junasta ja saapuvansa suoraan stadionille. Lähdin kiertelemään Lanen ympäristöä, ja tuli myös tutustuttua pariin uuteen pubiin. Reittiä Brickies, Bell and Hare ja Olive Branch päädyin Lanelle ja Mansionin vedonlyöntipisteeseen. Laitoin 5 puntaa tulokselle 6-0. Se näytti oikein mahdolliselta siinä vaiheessa, kun Dawson puski Spursin kolmannen maalin. Mutta sitten Spurs pisti taas vähän henkistä jarrua päälle ja loppuaika olikin köröttelyä ja loppuvihellyksen odottelua. Onneksi Stoke ei tehnyt toista maalia, siitähän se paniikki olisi syntynyt.

Eilisen The Independentin otteluraportin otsikko oli mielestäni osuva: ”Spurs show that problem lies in theid minds, not in their boots.” Eli kun Spurs sai meiningin päälle, tasoero ja tehoero joukkueiden välillä näkyi hienosti. Sitten kun hurmos haipui, peli alkoi puuroutua. Tätä puuroutumista kuvastaa esimerkiksi se, että toisella jaksolla Woodgate ja Dawson pelasivat toistuvasti pitkää palloa Defoelle. Uskoivatkohan kaverit tosiaan, että JD vie pääpalloja romuluisen Stoke-puolustuksen puristuksessa??? Syynä tähän saattoi tietysti olla myös keskikentän hiipuminen, mutta joka tapauksena pitkien pallojen seurauksena peliväline päätyi lähes poikkeuksetta Stokelle. No, onneksi ottelun alku oli mallikasta. Defoe antoi hienosti peliä levittäneen ja Stoken puolustusta avanneen syötön Lennonin avausmaaliin ja laukoi itse toisen maalin hienon kuvion päätteeksi. Ja mistä alkoi tuo kuvio? Pavljutshenkon taistelusta pallonmenetyksen jälkeen. Pav väänsi pallon itselleen takaisin, käytti sitä kavereilla ja vapautti JD:n maalintekoon. ”Avain” oli tässä juuri korvien välissä, pienellä puristuksella Tottenham pystyi ahdistamaan Stokea ratkaisevalla tavalla. Mistähän tuota puristusta löytyisi lisää? Lennon maali toi lisää puhtia koko joukkueeseen. Samanlainen alku lauantaina Reebokilla, niin ties vaikka sieltäkin olisi tuliaisia...

Stoke-matsi oli muuten Spursin ensimmäinen liigavoitto kotikentällä sitten marraskuun 23. päivän, kun Blackburn meni nurin. Olin katsomassa sitäkin ottelua. Kuka olisi silloin uskonut, että seuraavaan liigamatsin voittoon Lanella menee 2 kk 4 vrk...
Meikäläisen edessä ja vieressä Lanella seisoi ilmi selvästi ”olk skool” -faneja. Eräs heistä toivotti Cudicinin tervetulleeksi huutamalla hänelle toisella jaksolla: ”Welcome to Tottenham you Chelsea c**t!”